Pages

15.4.2010

Hajatelmia ostopäätöksen teosta

No niin! Nyt on saatu blogi alulle. Seuraavaksi vähän katsausta siihen, mitä on minun mielestäni syytä miettiä ennen ostamista, teki sen sitten netissä tai paikan päällä oikeassa liikkeessä.

Kuten me kaikki tiedämme, ostopäätöksen tekeminen lähtee liikkeelle siitä hetkestä, kun tajuaa haluavansa tai tarvitsevansa jotakin. Se voi olla mitä vain: pumpulipuikkoja, hiuslakkaa, geelitäytteiset päkiätyynyt korkokenkiin, hopeiset korvarenkaat tai vaikkapa uusi ulkoilutakki. Ihan mitä vain. Yleensä tässä vaiheessa itselle on jo muodostunut päähän selvä tai edes jonkinlainen kuva siitä, mitä tarvitsee tai tahtoo.

Jos ostopäätös on tehty esimerkiksi pelkän houkuttelevan lehtimainoksen perusteella, kannattaa hengähtää hetki. Tässä kohtaa ainakin minä haksahdan helposti ostamaan 40 euron ripsivärin, jonka luvataan pidentävän ripsiä 500 kertaisesti - ja tietenkin petyn.

Mikäli itsellä on jo ko. tuotemerkikstä kokemusta, kannattaa miettiä huolellisesti, sopivatko aiemmin ostetut tuotteet omiin tarpeisiin hyvin, välttävästi vai kenties jopa huonosti. Ei ole mielestäni mikään häpeä himoita huonoksi kokemansa merkin meikkipuuteria, jos siinä on vaikkapa kaunis pakkaus, mutta morkkiksen välttämiseksi kannattaa olla rehellinen itselleen. Minullakin on muutama tuote, joita pääasiassa vain katselen, koska ne eivät sovi minulle, mutta ovat ulkokuoreltaan vain niin pirun nättejä. Näitä tuotteita on kuitenkin tullut ostettua onneksi vain marginaalisen vähän.

Jos lehtimainoksen super-ripsiväri edelleen kiinnostaa, kannattaa uhrata vähintään puolisen tuntia internetille. Tuotenimikettä on hyvä googlettaa, sillä varsinkin suosituimmista tuotteista saattaa löytyä jopa YouTube-videoita. Medialukutaito on plussaa, sillä Googlen haulla voi löytää tiensä myös sponssatuille sivustoille, kuten vaikkapa naistenlehtien verkkosivuille tai peräti tuotteen omille kotisivuille. Lähdekriittisyys on kylmältä kalskahtava sana, mutta se koituu yleensä vain omaksi parhaaksi.

Jos haluaa lukea muiden käyttäjien arvosteluja yhdestä paikasta helposti, voi suunnata esimerkiksi Glossyyn. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että yritykset saattavat palkata omia työntekijöitään kirjoittamaan nettiin kehuja oman firman tuotteista, vaikka se melko utopistiselta kuulostaakin. Itse olen huomannut myös päinvastaisen ilmiön, eli johonkin tuotteeseen pettyneet kuluttajat ryntäävät sankoin joukoin nettiin haukkumaan koko yhtiön maan rakoon. Fanaattisimmat saattavat kirjoittaa jopa usean nimimerkin turvin identtisiä murskatuomioita samalle keskustelupalstalle. Nämä tapaukset tunnistaa yleensä aggressiivisesta välimerkkien käytöstä (!!!) ja voimasanojen viljelystä.

Tästä hyvänä aasinsiltana päädytäänkin siihen, millainen on minun mielestäni asiallinen tuotearvostelu. Ikinä ei ole tarkoituksenmukaista antaa tuotteelle yhtä tähteä perusteena pelkkä "täyttä paskaa". Pitkiä maraton-viestejä ei aiheesta tarvitse kirjoittaa, mutta aina on hyvä pohjustaa edes vähän sitä, miksi ei ollut tuotteeseen tyytyväinen. Kun käyttäytyy asiallisesti, saattaa saada esimerkiksi vihjeitä korvaavista tuotteista muilta käyttäjiltä.

On tärkeää olla edes hieman valveutunut esimerkiksi sen suhteen, minkä tyyppinen oma iho on, ja realisti sen suhteen, etteivät kaikki tuotteet todellakaan toimi kaikille. Eikä mainontakaan ole yksioikoisesti vain suuren luokan kusetusta, se on markkinataloutta, jonka ideana on myydä tavaraa kuluttajille. Jos haluaa tästä pahasta kapitalismin oravanpyörästä pois, on olemassa keinoja tehdä omat saippuansa, mutta vinkkejä siihen antavat ihan muut sivustot kuin tämä.

Yksi lempiblogeistani on Ostolakossa, jota kirjoittaa kosmetiikkamyyjänä toimiva Virve. Myönnän, että olen saanut kipinän ostamiseen liittyvän blogin kirjoittamiseen juuri Ostolakossa-blogista, mutta en yritä olla niin kuin Virve tai kopioida hänen tyyliään millään tavalla. Kirjoitan juuri niistä asioista, jotka minua kiinnostavat, mutta tietenkin niistä voi löytyä yhtäläisyyksiä Virven mieltymyksiin, kuten Lushin saippuoihin tai Diorin luomiväreihin.

Minusta lukijoiden tulee ottaa Virven ja minun blogit toisiaan tukevina yksiköinä, sillä mitä useammasta lähteestä etsii tietoa vaikkapa hiustenhoidosta, sitä paremmat mahdollisuudet on onnistua. En itsekään etsi inspiraatiota aina samoista paikoista, vaan imen vaikutteita sieltä täältä. Lukiosta mieleen on jäänyt muistisääntö, jonka mukaan kirjoituksen pohjana tulee käyttää vähintään kolmea eri lähdettä, jotta tieto on kuranttia. Tätä sääntöä voi hyvin soveltaa mille elämänalueelle tahansa!

Jos mieleen nousee kysymyksiä koskien blogiani tai nettiostamista yleensä, voi kommenttiboksiini laittaa viestiä. En ole mikään tietoguru, mutta teen parhaani löytääkseni vastaukset (tai vastaajat) kinkkisimpiinkin kysymyksiin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti