Perjantairaportti

Ensiksi pienen pieni tuotesuosittelu kämmenselkäkokeilun perusteella:

Goshilta ilmestyi kesän kokoelmassa kullanhohtoinen, mutta neutraali luomivärinelikko, jota oli ainakin vielä tänään myynnissä Helsingin Sokoksella. Hintaa paletilla oli noin 16,50 € (kirjoittaja pidättää oikeuden muutamien kymmenien senttien virhemarginaaliin). 

Kuva täältä

Erinomainen pigmentti, etenkin vaaleimmat sävyt levittyivät pehmeästi. Tummin, varjostussävy Mocha Choc, on kahvinruskea ja lyhyen kokeilun jälkeen vaikuttaa erittäin kestävältä. Mikäli en omistaisi samantapaisia värejä ja kävisin säännöllisesti töissä, olisin taatusti ostanut tämän ihanuuden kokoelmani jatkoksi.
Neutraaleja sävyjä suosiville ja hohdetta pelkäämättömille suosittelen kyseistä palettia sydämellisesti. Eikä hintakaan päätä huimaa (vrt. Diorin viisikot).

Sitten: Projekti Hiukset

Meikähän vaihtoi pari viikkoa sitten hiusten värin erittäin tummaksi, vaikka olenkin luonnostani melko vaalea jopa suomalaisella mittapuulla. Vaalea tyvikasvu yhdistettynä tummaan hiuksistoon aiheuttaa surullisen kuuluisan kalju-efektin, jota vastaan aion taistella, vaikken ihan joka kuukausi kampaajalle pääsisikään.

Salaiset aseeni:

Lifetexin Color Reflex -sampoo on tuttu edelliseltä tummalta kaudeltani. Tuolloin käytin ruskeille hiuksille tarkoitettua versiota tästä, mutta nyt repäisin ja ostin punaisen, sillä haluan tukkaani hieman väriä. Olen ihastunut True Bloodin kalpeisiin punapäihin Jessicaan ja Arleneen. Tiedän kyllä, ettei tummasta tukasta pysty värisampoilla kirkkaanpunaista saamaan, mutta kikkailu ja kokeilu on silti kivaa. Täytyy vain tiedostaa faktat ja antaa mennä.

Pelkän sampoon varassa en onneksi ole. Revolutionary Redin Ami kehui blogissaan KC:n Color Mask -hoitoainetta, joka osoittautui erinomaiseksi värjäysteholtaan. Testasin hoitista klipsipidennyksiini ja tässä kuva before and after -hengessä:

Epätasainen värjäystulos johtuu malttamattomuudestani. Lisäksi yritin säästellä kallisarvoisia pidennyksiäni turhalta kulutukselta, joten en sitten harjannut lisäkettä läpikotaisin. Ottakaa neidit opiksenne ja noudattaa ohjeita, niin Color Mask tekee mitä lupaa. 

Hinta noin 17 euroa puteli. Kuuluu ainakin isoimpien Sokosten valikoimaan.

Hupaisaa viikonloppua kaikille. Riehukaa ja rentoutukaa, niin ei sitten maanantaina töissä tai koulussa tarvitse säätää :)

Kampaus-ideointia

Olen tykännyt yläasteelta lähtien väkertää hiuksista kampauksia, etenkin hieman sovellettuja nutturoita.
En kuvittele olevani mikään pro-kampaaja, mutta kelpuutan väkräykset omaan päähäni kyllä.

Paras kampaus syntyy yleensä silloin, kun on ollut aikeissa laittaa vain normaalin ponnarin. Monesti innostun tekemään kampauksia myös lämpörullien poistamisen jälkeen, kun tukassa on kivasti tekstuuria (=karheahko pinta, jota on helppo käsitellä ...ainakin minun kielelläni). Sovellan hiuslehdissä näkemiäni kuvia omaan taitoon sopiviksi. Joskus visio nutturasta voi syntyä lähes tyhjästä.

Tänä aamuna olin laiska ja sutaisin otsatukan pinnillä pois kasvoiltani. Iltapäivällä koulusta tultuani sormet syyhysivät ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen. Paloin halusta päästä toteuttamaan päähäni pälkähtänyttä hiusvisiota käytännössä.

Sitten alkaa se kuuluisa peräpään nuoleminen:
Älkää kiltit kultamussukat olko kovin kriittisiä. Kampaus on vasta kokeiluvaiheessa, nopeasti tehty ja viimeistelemättä, sillä aion ottaa nokkaunet vielä tämän iltapäivän aikana, eikä hyvin tehtyä kampausta raaski päiväunien takia rikkoa.

Dodiin, kuvia kehiin.

Ideana oli tehdä faux mohawk -tyyppinen, mutta siistimpi kampaus. En käyttänyt suunnitteluun paljoakaan aikaa, vaan kuuntelin intuitiotani ja se kannatti.

Otsatukkani oli siis jo valmiiksi hieman kohollaan ja taaksepäin pinnillä kiinni.

Tein kaksi poninhäntää, ensimmäisen aivan pään päälle (pikkumyy- tai ballerinakorkeus) ja toisen hieman ensimmäisen alapuolelle, mutta niin ylös, että niska jäi paljaaksi.

Sitten pinneillä ponnareiden päät kiinni niin, että muodostui kolme lenkkiä. 

Vahvapitoista lakkaa enemmän kuin kolmen ihmisen tarpeiksi ja TADAA, koko olemus koki ryhdistäytymisen!

Tässä vielä tuo ponnari-pinni-vaihe havainnollistettuna sivulta päin:

Jotta kampauksella kehtaisi lähteä radalle, täytyisi pohjustuksen olla parempi. Esimerkiksi karheutta tuova surffisuihke ei olisi pahitteeksi, kuten ei myöskään tiheäpiikkinen kampa. 

Ylimmän poninhännän alle jäi ruma vaakatasoinen jakaus, jonka piilottaminen vaatinee hieman suunnittelua. Lisäksi kampaus kannattaa tehdä hiustenvärisillä kumilenkeillä ja pinneillä, jos haluaa näyttää huolitellulta, toisin kuin minä violetteine ponnareineni...

Ei sille minkään voi, kauniit kampaukset piristävät niin minun kuin läheisteni päivää. Päätä myöten valuva liimaletti tai iänikuinen pikaponnari ei kaunista ketään. Tai no ketään ja ketään, muttei ainakaan minua.

Shellaista thällä khertaa :)

Tic Toc

Syyskuun ensimmäinen postaus koskee 
kelloja.

Eikä mitä tahansa kelloja, vaan kauniita bling-bling rannekelloja,
joista jokainen on maksanut alle 100 euroa,
ja jotka kaikki edustavat jotain luonteenpiirrettäni tai rakastamaani asiaa.

Tai sitten ne olivat vain mielestäni niin nättejä, että pieni ääni pääni sisällä huusi PAKKO SAADA!

Sain ensimmäisen rannekelloni ala-asteen ekalle luokalle mentyäni. Kellon viisarit muistuttivat punaista ja sinistä värikynää, ranneke oli nahkainen. Harmillista vain inhosin rannekelloja lapsena melkein yhtä paljon kuin farkkuja, joten äitini antama lahja unohtui korurasian perälle useiksi vuosiksi, kunnes se oli yläasteikäisen teinin mielestä liian lapsellinen. 

Onneksi opin jo varhain, että lause "never say never" ei koskaan (ain't I funny?) pidä kohdallani paikkaansa. Vuosien mittaan olen nimittäin oppinut tykkäämään farkuista, syömään fetaa ja sipulia, sekä käyttämään rannekelloja.

Uusiin asioihin ihastuminen vaatii yleensä jonkinlainen ulkoisen yllykkeen, kuten farkkuhullun perheen tai fetaa rakastavan poikaystävän. Rannekelloihin minut tutustutti äitini epäonnistuttua armas siskoni, jonka antamasta synttäripaketista kuoriutui leveärannekkeinen Axcent muutama vuosi sitten.

Axcent (kuvassa ensimmäinen vasemmalta) istui kuin nakutettu vasemmassa kädessäni lähes koko lukioajan. Mustan rannekkeen sanottua sopimuksensa irti kävin tilaamassa kultasepänliikkeessä uuden valkoisen rannekkeen.

Hello Kitty (toinen vasemmalta) on kokoelmani uusin tulokas. Olin himoinnut jo kauan pinkkiä kelloa, jossa olisi glitteriä ja mieluusti Hello Kitty tai muu aikuiseen makuun sopiva kuva. Heinäkuussa lahjoin itse itseäni nimppareiden kunniaksi ärsyttävän työpäivän jälkeen.

Jet Set (se turkoosi kaveri) vei Bubbleroom-neitsyyteni. Olin nähnyt American Idolin Randy Jacksonilla kirkkaanturkoosin rannarin, josta kehitin itselleni hiljalleen pakkomielteen.

Bubbleroom oli ainoa paikka, josta onnistuin Jet Settejä löytämään, joten pamautin eräänä epätoivoisena arki-iltana tilauksen menemään. Paria viikkoa myöhemmin kelloja alkoi ilmaantua joka kadunkulman kultasepänliikkeeseen ja, yllättäen, saattoi hieman harmittaa.

Viimeisenä oikeanpuolimmaisin kaunotar eli Espritin Two Tone Houston. Sen siro kauneus vakuuttaa yhä uudelleen ja uudelleen. Täydellinen juhlakello. Love it.

Onko kännykkä syrjäyttänyt rannekellon vai roikkuuko kädessäsi klassinen ajannäyttäjä? :)