Pages

15.4.2010

Avon Solutions Total Radiance -päivä- ja yövoide

Jokin aikaa sitten ryhdyin Avonin myyjäkonsultiksi, mutta homma tyssäsi heti alkuunsa. Nykyisin tilailen itselleni silloin tällöin mielenkiintoisia tuotteita, mutten havittele myyjäpalkkioita tai kiusaa kavereita Avonin kuvastoilla.

Viimeisimpään tilaukseeni liitin Solutions Total Radiance -voiteen, jossa on mukana sekä yö- että päivävoide. Koska matkustan nykyisin lapsuudenkodin ja oman kämpän väliä lähes joka viikonloppu, on tarvittavan päivittäiskosmetiikan mahduttava pieneen tilaan. Ilahduin siis suuresti, kun bongasin kuvastosta tämän tuplapakkauksen.

2 x 40 millilitran kokoinen purnukka sisältää vaalean, hieman shimmerisen päivävoiteen, jossa on suojakerroin 15, sekä paksumman, kellertävän värisen kosteusvoiteen yötä varten. Kumpainenkin voide tuoksuu samalta, saippuaisen puhtaalta. Hajun perusteella en tätä tuotetta välttämättä valitsisi.


Päivävoiteen levityksessä saa nähdä vaivaa, jotta kasvoihin ei jää ikäviä vaaleita raitoja. Se käyttäytyy samaan tapaan kuin aurinkosuojavoide, joten lieneekö syynä sitten suojakertoimen olemassaolo? Kun voiteen saa levitettyä, iho tuntuu raikkaalta ja kosteutetulta. Talven pakkassäissä en ole vielä päässyt tätä voidetta kokeilemaan, mutta yhä lämpeneviin kevätpäiviin voide sopii, ainakin sekaihoisille.

Yövoide on, kuten arvata saattaa, reilusti kosteuttava tuote. Sen levitys käy ongelmitta ja iho tuntuu hyvältä levityksen jälkeen. Näistä kahdesta ehdottomasti suosikkini, muttei kykene päihittämään lemppariani, The Body Shopin E-vitamiinivoidetta, jonka kermainen koostumus on vertaansa vailla.


Solutions Total Radiance -kaksikko, 2 x 40 ml

+ kaksi voidetta yhdessä purkissa, menee pieneen tilaan
+ päivävoiteessa suojakerroin
+ yövoide levittyy ongelmitta
+ hyvä hinta-laatusuhde; edullinen

- pakkauksen ulkomuoto ei houkuttele
- päivävoiteen huono levittyvyys
- hennon saippuamainen tuoksu



 
Käyttökokemuksia? 

Mielipiteitä?

Terveisiä isotädin serkun avovaimolta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti