Pages

11.5.2010

Posket hehkumaan MUSilla

Edellisestä postauksesta onkin vierähtänyt jo muutama päivä, mutta I'm back in the game again!

Kun Karkkipäivän Sanni kirjoitti unohtuneista tuotteista, päätin, ettei yksikään kunnollinen tuote jää enää kaappini perälle pölyttymään. Jos jokin tuote ei miellytä, laitan sen saman tien kiertoon, ja vanhat lempparit nostan uutuuksien rinnalle meikkipussiini.

Viime aikoina olen käyttänyt lähes pelkästään puuterimaisia poskipunia, mutta Sannin postauksen innoittamana kaivoin kätköistäni kaksi ihanaa voidemaista korostustuotetta, nimittäin Make Up Storen High Tech Lighterit, jotka tottelevat nimiä Neptune ja Big Bang.


Joskus vierastin voidemaisia tuotteita, sillä niiden levittäminen varsinkin talvikuivalle iholle voi olla haastavaa. High Tech Lightereiden kanssa moista ongelmaa ei ole, kun muistaa kosteuttaa kuivumiseen taipuvaiset poskipäät kunnolla ja häivyttää rajat tarkasti. Nämä kaksi nyrkkiisääntöä, kosteutus ja häivytys, pätevätkin kaikessa meikkaamisessa.


Ostin ensin Big Bang -sävyn, jota Kicksin myyjä suositteli minulle etsiessäni oranssiin taittavaa poskipunaa. Make Up Storen liikkeessä asioituani mukaani tarttui myös Neptune, joka toimii BB:n kanssa yhdessä erinomaisesti. Neptunea käytän lähinnä korostustuotteena poskipäillä, ohimoilla ja kulmaluulla, ja joskus myös puuterimaisen luomivärin alla, mutta siitä on lähinnä vain sävyn syventäjäksi, ei niinkään pohjustajaksi, sillä väri karkaa parin tunnin kuluttua luomivakoon.


Koska käytössäni on vain pokkarikamera, en saanut värejä toistumaan täsmälleen oikeansävyisinä, mutta toivottavasti yllä olevasta kuvasta on edes jotain apua. Vasemmalla Big Bang, oikealla Neptune.


Sitten hieman swatchia! Vasemmalla Neptune, oikealla BB. 

Vaikka tuote onkin koostumukseltaan voidemainen, on se pakattu melkoisen tiiviisti pakkaukseensa. Itse pyörittelen (puhdasta) sormenpäätä purkissa, kunnes voide on lämmennyt tarpeeksi ja sitä on tarttunut sormeen paksulti. Sitten töpötän ylimääräiset voiteet kämmenselkään, jotta väriä ei tule kerralla liikaa. Levitän voidetta kevyesti nimettömällä poskelle, ja kun väriä on mielestäni tarpeeksi, jatkan häivyttämistä puhtaalla keskisormella. En ole oppinut käyttämään High Tech Lighterin kanssa sivellintä, mutta voi olla, että minulta vain puuttuvat oikeanlaiset välineet.

Voidemainen poskipuna ja ripsiväri riittävät hyväkuntoisen ihon kesämeikiksi, sillä toisin kuin puuterimaiset versiot, voidemainen poskari ei jätä mattaista lopputulosta vaan sulautuu ihoon nätisti. Se kirkastaa myös talviharmaan ihon nopeasti ja toimii tarvittaessa huulikiillon korvikkeena. Todellinen monitoimituote!

Hintaa yhdellä Make Up Storen High Tech Lighterilla on n. 15-20 euroa. Pigmenttinsä ansiosta se kestää arkikäytössä pitkään. Itse annan tuotteelle 4/5 tähteä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti