kelloja.
Eikä mitä tahansa kelloja, vaan kauniita bling-bling rannekelloja,
joista jokainen on maksanut alle 100 euroa,
ja jotka kaikki edustavat jotain luonteenpiirrettäni tai rakastamaani asiaa.
Tai sitten ne olivat vain mielestäni niin nättejä, että pieni ääni pääni sisällä huusi PAKKO SAADA!
Sain ensimmäisen rannekelloni ala-asteen ekalle luokalle mentyäni. Kellon viisarit muistuttivat punaista ja sinistä värikynää, ranneke oli nahkainen. Harmillista vain inhosin rannekelloja lapsena melkein yhtä paljon kuin farkkuja, joten äitini antama lahja unohtui korurasian perälle useiksi vuosiksi, kunnes se oli yläasteikäisen teinin mielestä liian lapsellinen.
Onneksi opin jo varhain, että lause "never say never" ei koskaan (ain't I funny?) pidä kohdallani paikkaansa. Vuosien mittaan olen nimittäin oppinut tykkäämään farkuista, syömään fetaa ja sipulia, sekä käyttämään rannekelloja.
Uusiin asioihin ihastuminen vaatii yleensä jonkinlainen ulkoisen yllykkeen, kuten farkkuhullun perheen tai fetaa rakastavan poikaystävän. Rannekelloihin minut tutustutti äitini epäonnistuttua armas siskoni, jonka antamasta synttäripaketista kuoriutui leveärannekkeinen Axcent muutama vuosi sitten.
Axcent (kuvassa ensimmäinen vasemmalta) istui kuin nakutettu vasemmassa kädessäni lähes koko lukioajan. Mustan rannekkeen sanottua sopimuksensa irti kävin tilaamassa kultasepänliikkeessä uuden valkoisen rannekkeen.
Hello Kitty (toinen vasemmalta) on kokoelmani uusin tulokas. Olin himoinnut jo kauan pinkkiä kelloa, jossa olisi glitteriä ja mieluusti Hello Kitty tai muu aikuiseen makuun sopiva kuva. Heinäkuussa lahjoin itse itseäni nimppareiden kunniaksi ärsyttävän työpäivän jälkeen.
Jet Set (se turkoosi kaveri) vei Bubbleroom-neitsyyteni. Olin nähnyt American Idolin Randy Jacksonilla kirkkaanturkoosin rannarin, josta kehitin itselleni hiljalleen pakkomielteen.
Bubbleroom oli ainoa paikka, josta onnistuin Jet Settejä löytämään, joten pamautin eräänä epätoivoisena arki-iltana tilauksen menemään. Paria viikkoa myöhemmin kelloja alkoi ilmaantua joka kadunkulman kultasepänliikkeeseen ja, yllättäen, saattoi hieman harmittaa.
Viimeisenä oikeanpuolimmaisin kaunotar eli Espritin Two Tone Houston. Sen siro kauneus vakuuttaa yhä uudelleen ja uudelleen. Täydellinen juhlakello. Love it.
Onko kännykkä syrjäyttänyt rannekellon vai roikkuuko kädessäsi klassinen ajannäyttäjä? :)
Mulla olisi ihan törkeän nätti kello, mutta kun se on turha. Jos mulla on kello ranteessa, en muista sitä, vaan katson kuitenkin kellonajan kännykästä. Siksipä en ole jaksanut vaihdatuttaa patteria kelloon, joten tuolla se nyt seisoo käyttämättä. Vaikka se menisikin koruna ajannäyttäjän sijaan, en kyllä viitsi sitä ranteeseeni laittaa patterit loppuneena. :)
VastaaPoistatoi sun two tone houston ei pääse ihan oikeuksiinsa tossa kuvassa, mullakin on se, ja se on melkkis maailman ihanin kello. sooo pretty, understated and elegant. Muutenkin ois kiva omistaa pari kolme espiä lisää.. paitti ei siitä silleen kellonaikaa nää. (tekis mieli myös guessin tai D&G:n kelloja, ehkä sit joskus..)
VastaaPoistaSonia, täytyy myöntää, että monesti katon mäkin kännykästä kellonajan, vaikka rannekello kädessä oiskin :P Lähinnä korun virkaa toimittaa siis, mutta en itekään osais käyttää pysähtynyttä kelloa :)
VastaaPoistaVanity, oot oikeessa, kuva ei tosiaan tee oikeutta Two Tone Houstonin upeudelle! Guessit ja D&G:t himottais myös, meillä on siis samanlainen maku ;)