Pages

10.9.2010

Perjantairaportti

Ensiksi pienen pieni tuotesuosittelu kämmenselkäkokeilun perusteella:

Goshilta ilmestyi kesän kokoelmassa kullanhohtoinen, mutta neutraali luomivärinelikko, jota oli ainakin vielä tänään myynnissä Helsingin Sokoksella. Hintaa paletilla oli noin 16,50 € (kirjoittaja pidättää oikeuden muutamien kymmenien senttien virhemarginaaliin). 



Erinomainen pigmentti, etenkin vaaleimmat sävyt levittyivät pehmeästi. Tummin, varjostussävy Mocha Choc, on kahvinruskea ja lyhyen kokeilun jälkeen vaikuttaa erittäin kestävältä. Mikäli en omistaisi samantapaisia värejä ja kävisin säännöllisesti töissä, olisin taatusti ostanut tämän ihanuuden kokoelmani jatkoksi.
Neutraaleja sävyjä suosiville ja hohdetta pelkäämättömille suosittelen kyseistä palettia sydämellisesti. Eikä hintakaan päätä huimaa (vrt. Diorin viisikot).


Sitten:
Projekti Hiukset

Meikähän vaihtoi pari viikkoa sitten hiusten värin erittäin tummaksi, vaikka olenkin luonnostani melko vaalea jopa suomalaisella mittapuulla. Vaalea tyvikasvu yhdistettynä tummaan hiuksistoon aiheuttaa surullisen kuuluisan kalju-efektin, jota vastaan aion taistella, vaikken ihan joka kuukausi kampaajalle pääsisikään.


Salaiset aseeni:





Lifetexin Color Reflex -sampoo on tuttu edelliseltä tummalta kaudeltani. Tuolloin käytin ruskeille hiuksille tarkoitettua versiota tästä, mutta nyt repäisin ja ostin punaisen, sillä haluan tukkaani hieman väriä. Olen ihastunut True Bloodin kalpeisiin punapäihin Jessicaan ja Arleneen. Tiedän kyllä, ettei tummasta tukasta pysty värisampoilla kirkkaanpunaista saamaan, mutta kikkailu ja kokeilu on silti kivaa. Täytyy vain tiedostaa faktat ja antaa mennä.

Pelkän sampoon varassa en onneksi ole. Revolutionary Redin Ami kehui blogissaan KC:n Color Mask -hoitoainetta, joka osoittautui erinomaiseksi värjäysteholtaan. 
Testasin hoitista klipsipidennyksiini ja tässä kuva before and after -hengessä:




Epätasainen värjäystulos johtuu malttamattomuudestani. Lisäksi yritin säästellä kallisarvoisia pidennyksiäni turhalta kulutukselta, joten en sitten harjannut lisäkettä läpikotaisin. Ottakaa neidit opiksenne ja noudattaa ohjeita, niin Color Mask tekee mitä lupaa. 

Hinta noin 17 euroa puteli. Kuuluu ainakin isoimpien Sokosten valikoimaan.


Hupaisaa viikonloppua kaikille. Riehukaa ja rentoutukaa, niin ei sitten maanantaina töissä tai koulussa tarvitse säätää :)

1 kommentti:

  1. Hei kiitti maininnasta, onhan tuo loistotuote!
    17 euroa kyllä kuulostaa aika kalliilta, ite ostelen yleensä noin 10-12 euron hintaan... :o Esim. joistain parturi-kampaamoista ja Villikiharan nettikaupassa noita saa noin 12,90€hintaan!

    VastaaPoista